Alkuun

Tarinat
 
Kuvat
 
Palaute
 
Linkit
 
                             Tarinoita vanhan auton omistamisen ihanuudesta ja kurjuudesta

2009     2010

  50 vuotta on usein ikä, jonka jälkeen varsinkin miehet alkavat oirehtia oudosti. Puhutaan kriiseistä ja muista hienoista asioista joita lääketiede on iloksemme kehitellyt. Tässä tapauksessa taudin kohde on sitä mieltä, että kyse on ollut vain tekemisen puutteesta.
 
  Ympäristö suositteli uusia harrastuksia, esimerkiksi moottoripyöräilyä. Kokeiltuani en ollut kovin vakuuttunut moottoripyöräilyn mielekkyydestä. Totesin ne epävarmoiksi ja lämpimän kelin vaativiksi ajopeleileiksi . Niissähän on vain kaksi pyörää - ennemmin tai myöhemmin ne kaatuvat takuuvarmasi. Eturauhanenkin voi saada kylmää - miten suu sitten pannaan. 
 
  Avoauto oli seuraava ajatus, siinähän on enemmän noita pyöriäkin. Vaan eihän se onnistunut, muutaman ajokerran jälkeen tiesin  avoautoista paljon asioita. Ajoviima ottaa  niskaan aivan hirveästi - jo kilometrin ajelun jälkeen pää ei käänny  kolmeen viikkoon yhtään. Ja voi kastuakkin jos sattuu sadetta - ei semmosella mitään vanha mies tee.
 
  Kun tauti ei muuten tuntunut talttuvan,  lääkkeeksi määriteltiin  Opel GT.  Olihan sellaisesta tullut kylmät tyypit otettua autoliikkeessä 30 vuotta aikaisemmin  ja tunnelmasta oli jotain vieläkin muistissa.
Kesäkuu 2009        Kesällä 2009 aloin tosissani etsimään Opel GT:tä. Kriteereinä oli alkuperäiskuntoinen, ei Junior-malli,  manuaali ja mahdollisimman vähän ruostetta.  Saksassa niitä olisi ollut, hintataso vaan oli yli 10.000 euron kohtuukuntoisilla. Suomessa oli muutamia myytävänä, ei vaan löytynyt alkuperäiskuntoisia. Oli moottoreita vaihdettu, sisustukseltaan aivan outoja, tuunattuja ja täysiä romuja. Jenkkituonnit olivat myös yllättävän huonokuntoisia, verhoilut ja kumiosat palaneet auringossa ja pakkelia joka kulmassa sekä suurin osa automaateja. Hintataso näytti olevan sama ympäri maailmaa kun ottaa rahdit huomioon.  Romut 1000-2000 €, paljon työtä vaativa hyvä aihio 4-5000 €,  hyväkuntoinen mutta ei lähellekkään alkuperäinen 7-8000 €  ja hyvät yksilöt 10.000 € ylöspäin, huippukuntoiset Saksassa jopa reilusti yli 20.000 €.
 
  2009 kesällä selailin blocket.se -sivuja ja pistin hauksi "Opel GT".  Näytölle ilmestyi punainen -70 malli joka alkoi kiinnostaa.  Ilmoitusteksti oli ytimekäs : " Alkuperäisessä kunnossa, säilytetty tallissa viimeiset 10 vuotta". Lähetin badenglish kielellä sähköpostikyselyn ja  vastaus tuli parin päivän kuluttua höystettynä hyvällä kuvasatsilla. Auto oli  ollut Ruotsissa uudesta asti. Sillä oli ollut 3 omistajaa ja myyjänä oli perikunta. Autoa oli säilytetty omistajan kuoleman jälkeen tallissa ja nyt perikunta halusi siitä eroon. Kunto vaan ei oikein selvinnyt,  ainoa kommetti kysymyksiini oli:  "ajokunnossa ja alkuperäiskuntoinen, ei paljon ruostetta".
 
  Yritin vielä tarkennusta kuntoon mutta auto oli edelleen "alkuperäiskuntoinen ja hieman ruostetta lokasuojissa. Katsastettu viimeksi 1998. Säilytetty 1999 jälkeen kylmässä autotallissa. Käynnistetty noin vuoden välein ja ajettu lyhyt matka". Myyjä ei halunnut selvästi kehua autoa yhtään. Kuvat olivat isolla resoluutiolla, joten niistä oli hyvä zoomailla yksityiskohtia. Ei  näyttänyt pahalta.
 
Satunnainen kommentti lähipiiristä: " Et kai ole tosissasi ? "

Heinäkuu 2009       Hintapyynti oli aika kova, perikunta ymmärsi auton arvon. En millään viitsinyt lähteä ajelemaan Etelä-Ruotsiin autoa katsomaan. Tein sähköpostilla tarjouksen ja yllätäen se hyväksyttiin heti (tarjosin siis ilmeisesti liikaa). Lähetin rahat myyjän tilille. Näinhän ei yleensä toimita mutta myyjä tuntui luotettavalta. Parin viikon kuluttua tulivat auton paperit allekirjoitettuna. Mukana seurasi kirje, jossa toivotettiin mukavia vuosia hienon auton seurassa ja luvattiin säilyttää autoa edelleen tallissa kunnes se noudetaan. Oli harvinaisen mutkaton ja helppo ostotapahtuma, en vain vielä tiennyt tarkasti mitä tuli ostettua.

Lokakuu 2009        Nyt minulla sitten oli GT ja seuraavaksi piti alkaa suunnittelemaan hakua tai kuljetusta. Työt haittasivat harrastuksia ja lokakuun alussa havahduin huomaamaan että auto oli edelleen Ruotsissa. Sovin Tukholmassa toimivan Autoassistans - firman kanssa  paketin, johon sisältyi koko kuljetus Trolhättanin nurkilta Helsinkiin. Oli helppo asioida heidän kanssaan koska  puhuvat myös suomea. Sovin myös että autoa ei yritetäkkään käynnistää koska sähkölaitteiden, öljyjen ja nesteiden kunnosta ei ollut minkäänlaista tietoa.
 
Tukholma   Viikon kuluttua tuli sähköpostilla ilmoitus että auto on tulossa Helsinkiin. Mukana hieno kuva, jossa GT oli menossa laivaan.  Kuljetus Siljan terminaalista hoitui pienen kuormurin kyydissä. Oli mahtava tunne nähdä ostos ensimmäisen kerran.  Hyvältä näytti - kuvat eivät olleet valehdelleet. Auton pienuus yllätti, muistikuvat olivat niiltä osin vääriä.  Kuulin myös yllättävän uutisen - laivanvan purkumiehet olivat kokeilleet käynnistyykö vanhus ja kun se oli hörähtänyt käyntiin olivat ajaneet auton ulos laivasta. Turhaan siis olin ruotsalaisia varoitellut auton käynnistyksestä, olisi pitänyt tietää että suomalainen kokeilee varmasti ennen kuin alkaa autoja laivasta ulos työntelemään.  
 
  Auto oli pölyinen ja likainen sekä haisi tosiaan siltä, että oli seissyt 10 vuotta. Ruostetta ei pikaisen tutkimuksen perusteella löytynyt kuin parista kohdasta etulokasuojissa.  Siirtelin ohjaamossa olevan toisen rengaskerran (alkuperäiset vanteet) syrjään ja käänsin virta-avainta. Ja sehän pamahti käyntiin kun vähän kaasupojinta pumppaili. Moottorin tyynyt olivat kovettuneet ja jytinä oli melkoinen. Kone kävi hyvin ja kaikki mittarit näyttivät ok-arvoja.  Ei kun pykälä silmään ja menoksi. Tunnelma oli kuin olisi mikroauton puikoissa. Meteli oli nykyautojen jälkeen hirveä. Jarrut toimivat ja ohjauksessakaan ei ollut mitään outoa. Ajoin muutaman kilometrin lenkin ( ei, kilpiä ei ollut)  ja mietiskelin mitä tehdä - katsastuskonttori kun sijaitsi ihan vieressä.
 
 Keräilin paperit kasaan ja päätin ajaa vanhuksen suoraan katsastukseen, perjantai-iltana voisi homma hoitua vähän helpommin. Paperit tiskille ja niiltä osin kaikki kunnossa. Katsastusmiehet aluksi vähän arpoivat kuka saa kunnian tutkia muinaisesinettä. Mielenkiintoa olisi ollut useammallakin, mutta viimein sopu löytyi.
   Ja ei kun GT jarrudynamolle, näissä vanhemmissa ei päästöjä mittailla. Kaikki arvot ok, ei juuri yhtään heittoja. Jopa käsijarrukin toimi loistavasti. Iskaritesti kertoi että nekin kuin uudessa autossa.  
   Valojen kanssa oli sähläilyä kun ei oikein ollut aluksi selvää miten GT:n systeemi toimii. Seisontavalot ovat alhaalla lisäpitkien kanssa samassa umpiossa ja puolivalot läppien alla.  GT.n sammakonsilmäthän käännetään esiin vivulla joka vaatii voimaa. Kyllä ne sieltä esiin muljahtivat kun katsastaja aikansa ähelsi. 		Alkuperäinenrekisteriote
 
   Kun auto meni nosturille, säntäsin itse myös katselemaan auton alapuolisia näkymiä. Alusta oli ruostesuojattu ja hyvässä kunnossa ainakin silmämääräisesti. Jarrruletkut oli selvästi vaihdettu, tukivarsien puslat, pallonivelet ja kaikki alustan osat olivat ilman välyksiä. Katsastaja vinoili että ovat niin ruosteessa että välyksiä ei tunnu. Pakoputki oli hieman huonossa hapessa, keskimmäisen vaimentajan vaipassa oli reikiä mutta ei vuotanut.
  
  Sitten katsastaja tarttui hirveään ruostehakkuunsa ja alkoi mäiskiä pohjaa ja koteloita. Ja eikös vaan molempien helmakoteloin päähän ilmestynyt uurastuksen tuloksena sormen kokoinen reikä. Katseltiin vähän tarkemmin ja vesireiäthän siellä oli menneet tukkoon ja  pehmittäneet kotelon päässä olevan lokeron.
 
 
  Muuta vikaa ei sitten löytynytkään. Ainoastaan määräys korjata helmakotelot ja sitten uusintanäyttöön. Kerroin katsastajalle auton historiasta ja kyselin pöytäkirjan ulkopuolella arvoita auton kunnosta. Hänen mielestään autoa oli huollettu hyvin ja vähän ennen seisontaan laittoa siihen oli tehty jarru- ja alustaremontti. Myös ruosteen vähäisyys ihmetytti, auton pohjaa ei ollut koskaan paikkailtu vaikka GT on tunnetusti herkkä ruostumaan.
 
  Parin päivän kuluttua helmat oli paikattu, samalla kertaa joutui korirakenteesta johtuen hitsaamaan myös ohjaamon puolelle  kämmemen kokoiset palaset. Auto sai uudet öljyt, suodattimet ja nesteet. Polttoaineletkun uusin heti, oli sen verran hauraan näköinen.  Kävin konttorilla näyttämässä korjaukset ja sain rekisteröintikatsastuspaperit käteen.  Koska auto oli ajokunnossa, tein tulliin käyttöönottoilmoituksen ja liimasin tarrakilvet kiinni. Autoveropaperit lähtivät myös tullin mietittäväksi, veropäätöstä  tuskin ihan heti kuuluu kun on vähän erikoisempi menopeli kyseessä.

Satunnainen vierailija: " Mitä sinä tuolla aiot tehdä ? "
 
 Marraskuu 2009      Opel oli sen verran hyväkuntoisen tuntuinen että päätin jättää isommat entisöinnit hamaan tulevaisuuteen ja ajella sillä kevyen kunnostuksen jälkeen ainakin pari kesää. Ei oikein innostanut alkaa ehyttä autoa purkamaan.
 
  Kävin autoa läpi  inventaariomielessä ja  totesin saaneeni käsiini loistoyksilön. Osapuutteita oli vähän. Penkin lukitusvivun nuppi ja raitisilmapuhalluksen säätönuppi puuttuivat. Verhoilut olivat 99% ehyet, ainoastaan lattiamatot olivat tiensä päässä. Penkissä yksi tupakan polttama reikä  ja kuskin oven kyynärnojasta pieni pala verhoilua pois. Keulasta puuttuivat puskurin pystypalat, huomiovalot aikanaan asentanut oli varmaan ruuvannut ne pois edestä. 
 
  Purin penkit ja lattian verhoilut pois, kiinnosti nähdä pohjan kunto sisäpuolelta. Eipä sieltä suuria yllätyksiä löytynyt. Irti hilseillyttä maalia ja lievästi ruostetta joka lähti  vähällä hiomisella pois. Vedin sinkkimaalia päälle ja uusin äänieristeenä olevat bitumimatot. Äänieristeeksi tuli  lisäksi huopapohjaista äänieristysmattoa, jolla korvasin alkuperäisen haisevan hampun. Matot lähtivät malliksi verhoomoon, toivotaan että löytävät saman näköistä materiaalia mistä tehdä uudet.
 
  Pesin sisustuksen höyrypesurilla ja nyt alkaa hajuhaitta olla menneen talven lumia. Ilmeisesti nuo lattian eristeet ja matot olivat olleet suurin syypää ummehtuneeseen ilmapiiriin. Uudet äänieristeet hiljensivät autoa ihmeesti, nyt suurin melu tuntuu tulevan takalattian läpi, siellä kun ei ole minkäänlaista äänieristystä.
 
  Tekniikan puolella suurin murhe on kovettuneet kumiosat. Moottorin tyynyt ovat  tosi kovat ja koneen värinät tulevat suoraan runkoon. Vesiletkut ja muu kumiputkitavara tuntuivat myös olevat tiensä päässä. Öljyä tihkuu kaikista korkkitiivisteistä jonkin verran. Pakoputki  vuotaa . Päätin  talven aikana tehdä noille asioille jotain ja  lähetin Saksaan Splendidpartsille tilauksen.
 
  Sieltä löytyy vanhoihin Opeleihin aika hyvin varaosia. Ja hinnat eivät päätä huimaa - tiivistesarjat koneeseen, laatikkoon ja perään, pakoputken keskikappale ja vaimennin +  moottorintyynyt, vaihteiston tyyny, vesiletkut ja jäähdyttimen kumikannakkeet yhteensä 400 euroa rahteineen.
 
  En oikein raatsinut talven tullessa Opelilla ajella kovinkaan paljon.  Jos auto on kohta 40 vuotta pysynyt lähes ruostevapaana, ei ole suotavaa sille alkaa suolakylpyjä antamaan. Kuivan kelin tullessa kävin muutaman lenkin ajamassa ja totesin kehityksen kehittyneen.
 
  Ajotuntuma on takavetoisella kevyellä autolla mainio, mieleen tulee edelleen mikroauto. Auto myös on erittäin ketterä pyöritellä ja  alusta toimii hyvin huonommallakin tiellä. Ainoa outous on yliohjautuminen joka voi johtua vanhoista renkaista tai pyöränkulmien virheasennosta.
 
  Loppukuussa postissa tuli autoveropäätös. Summa ei lompakkoa juuri koetellut, 53 euroa ja sentit päälle. Vanhoissa autoissa ei siis  autoveron määrästä kannata huolta kantaa.
 
  Papereista kävi ilmi auton verotuksen menneen MARVO.n (markkina-arvoryhmä) kautta.  Verrokkiautona hintaa määriteltäessä oli ollut FORD Focus CC 2.0!!!!  Asiallahan ei ole sinällään mitään merkitystä mutta heräsi kysymys eikö todella Opelista olisi löytynyt verrokkia? Tämä vahvistaa tietenkin myös virallisesti ja lopullisesti vanhan sanonnan: " Kaikista autoista tulee vanhana Opeleita."
 
  Kun kävin rekisteröimässä auton,  tilasin siihen samalla wanhanaikaiset kilvet. EU-laatat ei oikein istu tyyliin ja ennen vuotta 1972 rekisteröityihin autoihin saa tilattua alkuperäisen näköiset mustapohjaiset kilvet.
 
Hyvin sopivat nuo mustapohjaiset ja keulaan jää vähän muutakin näkyviin kuin pelkkä rekisterikilpi. Tuo puskurien pystypalojen puuttuminen pistää silmään, pitänee ruveta niitäkin metsästämään.
 
Joulukuu 2009       Talvi tuli ja GT odottelee katoksessa keväisempiä kelejä. Piti kuitenkin muutama reissu käydä heittämässä vaikka suvikumit alla onkin.  On muuten ihmeen hyvä talviauto, käynnistyy 20 asteen pakkasestakin ( ei lohkista) ja lämpöäkin riittää.
 
 Vakavassa harkinnassa on talvirenkaiden hankinta. Auton mukana tuli omat peltivanteet, niille kun asentaisi vaikka 165x13 nastarenkaat, voisi kokeilla tosissaan talviautoiluakin.  
 
 Kaasutinta olen ihmetellyt jonkin aikaa. Siinä ei ole kaikki kohdallaan, röpeltää kun kiihdyttää, paukuttelee ilmanputsariinn, tyhjäkäynti on mitä milloinkin ja joskus pukkaa kunnolla mustaa savua. Olisi varmaan korjaussarjan paikka, mistään vaan ei käy ilmi mikä tyyppi Weber on.
 
 Saksanmaalta tuli paketti ja ensimmäiseksi vaihdoin moottorin kumityynyt. Ei ihme että jyristi, oli paikallaan sellaiset viritykset että kone oli käytännössä suoraan rungossa kiinni. Tyynyä oli jäykistetty täyttämällä kumien väli alumiinilla. 
 
 Vaihto oli pikku juttu, neljä pulttia auki ja konetta tunkilla ylös sen verran että mahtui vaihtamaan uudet tilalle. Aikaa meni  tunnin verran ja lopputulos hivelee korvia. Ei enään kori tärise ja helise tyhjäkäynnillä ja desibelit ajon aikana putosivat aivan eri lukemiin.
 
  Kone tiputtaa öljyä alleen mikä ei ole oikein siistiä. Katselin ensi kerran sillä silmällä noita vuotopaikkoja ja näyttää olevan bensapumpun tiiviste suurin syypää. Eli tuokin vaihtolistalle.
 
  Vaihdoin uuden vaihteiston kannattimen ja taas alkoi joku paikka ottamaan koriin kiinni. Resonoi kierroksilla rumasti. Syynä oli öljypumpun kannen koskeminen etupalkkiin. Siis koneen tyynyihin puoli senttiä korotuspalaa ja  nyt loppui räminät. Varmaan oli nuo vanhojen kumien reijät tukittu tämän takia - ihmetyttää vain miten tuo etupalkki on noin ylhäällä?? Vai onko moottorin palkki alhaalla ???
 
 Kiristelin koneen pultteja noin yleensäkkin.Venttilikopan pultit pyörivät sormilla, öljypohjan pulteissa oli kierros löysää. Nyt saattaa öljyn tippuminen vähentyä ainakin jonkin verran. Stefat menevät vaihtoon joka tapauksessa kun on isomman päivityksen aika.
 
 Kun oli alkuun päässyt, piti katsoa myös muutama muukin mieltä vaivannut asia. Korjasin tuulilasinpyyhkimet jotka olivat olleet  vinksinvonksin. Syynä oli akselin hela joka oli häipynyt kokonaan toiselta puolelta. Tein messinkiputkenpätkästä uuden ja hyvin toimii.
 
 Seuraavaksi aloin perehtyä kaasuttimen ja epämääräisen tyhjäkäynnin mysteeriin. Vivustossa oli klappia senttitolkulla. Vika paikallistui kahteen kohtaan tulipellissä johon vivut oli "laakeroitu", niistä puuttui helat jolloin kaasuttimen läppien akseli jäi mihin asentoon milloinkin sattui. Tekaisin kumiputkenpätkistä uudet helat ja nyt se sitten käy niiiin tasaisesti tyhjäkäyntiä että oikein naurattaa.
 
 Kuskin oven lasi ei noussut kunnolla ylös ja piti outoa nirinää. Nappasin verhoilut pois ja syynä oli vaijerisysteemin yhden pyörän väärä asento. Samalla tuli tutkittua oven kunto sisäpuolelta. Ei ruostetta ollenkaan, vesireiät olivat pysyneet auki ja sisäpuoli on nätissä kunnossa. Kyynärnoja pitää vaihtaa, siinä on verhoilu rikki ja kiinnitysruuvin reikä revennyt irti.
 
 Koneesta kuulunut ajoittainen kalina paikallistui laturin koneenpuolipäässä olevaan kumivaimentimeen. Siitä ei ollut jäljellä kuin riekaleet ja reijässä siis välystä sentti. Tein uuden kumin ja nyt ei enään kalkattele tuokaan.
 
 Soittelin mattojen perään ja kysyin eka kerran hintaa. Ei kuulemma ollut vielä löytynyt oikeanlaista materiaalia ja hinta olisi 350 euroa. Peruin äkkiä tilauksen ja tilasin Saksasta alkuperäismateriaalista tehdyt 240 eurolla. Halvimillaan olisi löytynyt 170 eurolla huonommasta materiaalista tehtyjä.
 
 Vuosi on lopuillaan ja vanhuksen on aika lähteä kolmeksi kuukaudeksi talviunille. Keväällä 2010 sitten on vuorossa uudet matot, pakoputkisto ja muuta mukavaa asennettavaa ennen ajokauden alkua.